Festarimatka Roskildeen

Roskilde Festival on ollut Euroopan festarien huippua jo 40 vuoden ajan. Esiintyjiä on kahdeksalla lavalla lähemmäs pari sataa, joten tarjontaa on riittävästi. Festari on tunnettu ainutlaatuisesta tunnelmastaan ja siitä miten tanskalaiset ovat panostaneet erityisesti yleisön viihtyvyyteen ja lukuisiin oheistapahtumiin.

Halusin kirjoittaa pienen oppaan Roskildesta, koska sinne jokaisen festareista kiinnostuneen kannattaa ainakin kerran matkustaa.

Jo legendaariseksi muodostunut Roskilden festarialue on 130 hehtaarin kokoinen. Alue sijaitsee noin 35 kilometriä Kööpenhaminasta, joten matkustaminen myös Suomesta on melko vaivatonta ja liikenneyhteydet ovat erinomaiset. Kävijämäärät ovat päivittäin noin 100 000 luokkaa, mutta liikkuminen onnistuu silti yllättävän helposti. Kaikki on hiottu toimivaksi festivaalin vuosikymmenten mittaisen historian aikana, joten tämän paremmin järjestettyä festaria tuskin löytyy!

Kööpenhaminaan on paljon suoria reittilentoja ja lentokentältä pääsee helposti keskustaan Metrolla. Lennot eivät ole ilmaisia, varsinkaan näin kesäaikaan. Jos olet valmis ottamaan lentoja pysähdyksellä esimerkiksi Ruotsin Arlandaan, voi edestakaisia tikettejä saada helposti alle satasella. Kannattaa myös miettiä matkakassan kartuttamista vakuudettomalla joustoluotolla.

Rautatieasemalta voit ottaa junan Roskildeen. Matka-aika on vain noin puoli tuntia. Suomessa virallinen yhteistyökumppani on Elmu Ry, joka myy valmiita pakettimatkoja Roskilde festivaaliin. Voit myös ottaa ns. Road Tripin Kööpenhaminan lentokentältä tai Tukholmasta, tämä sisältää festivaalilipun, kuljetuksen, leirintäalueen ja paluumatkan. Yöllä festivaalialueelta pääsee yö-bussilla sekä Roskilden, että Kööpenhaminan keskustaan.